Siirry pääsisältöön

Syksyn kuulumisia - huh heijjaa!

Lokakuun puoliväli ylitetty. Syksy on täytynyt remontoinnista, muutosta, aikaisempaan arkirytmiin (5.30 herätys) sopeutumisesta, univelasta, toimintaterapian alkamisesta, syksyisistä kävelylenkeistä sekä HOJKS:iin kirjatuista tavoitteista talvikaudelle. Olemme myös saaneet useampana viikonloppuna vieraita tutustumaan uuteen kotiin. Ollut melkoisen haipakkaa ja jäänyt kuulumisten kirjoittelu nyt täysin ajanpuutteen ja jaksamisen vuoksi. 

Uuteen kotiin on onneksi sopeuduttu hyvin 🙂 E viihtyy pihalla ja nukkuu yöt hyvin, viime vklp oli ensimmäinen yöherätys. Joskin myös viikonloppu aamumme ovat alkaneet arkirytmissä 5 jälkeen... Välillä toivoisi pidempiä yöunia 😬 Tuntuu, ettei ole väliä nukkuuko päiväunia tai monelta menee nukkumaan - herätys on aina 5 aikaan. Remontti onneks saatiin pääosin valmiiksi jo ennen muuttoa, mutta aina löytyy pientä laitettavaa. Juoksevien asioiden hoitoa on ollut paljon, ja lähes joka päivä töiden jälkeen on täytynyt käydä jossain ennen kotiin menoa. Onneks tämä nyt rauhoittuu ja voidaan rauhoittua syksyyn - niin paljon kun suorittaja luonne voi. Myös villiintyvä Korona asettaa rajoituksia ja sen puolesta hillitsee menoja. E synttärit pidetään tulevana viikonloppuna pieninä kahvitteluina isovanhempien (tulevat erillään) ja kummitätien kanssa.


Kelasta saatiin myönteinen päätös syyskuussa ja toimintaterapia saatiin vihdoin alkamaan. Kertoja on vähän (20 vuoteen), mutta toivotaan että saadaan niistä kaikki irti. Viime viikolla E jäljitteli ensimmäistä sanaa: seis. Tämä tuli yhdestä päiväkodissa kuunnellusta titinalle laulusta, jossa lauletaan seis seis seis. E hyräilee paljon ja yhä useampia eri lauluja.


Yksi vähän väsyneempi ja raskaampi kuukausi takana, mutta suunta ylöspäin ja toivotaan tämän helpottavan. 🙂 Maanantaina käytiin peruutusajalla pään magneettitutkimuksessa. Alun perin tutkimus piti toteuttaa ostopalveluna yksityiseltä, mutta heillä oli anestesialääkärit hävinneet jonnekin, eikä tutkimusaikaa pystytty tarjoamaan. Reissu meni hyvin. Oli E:n ensimmäinen nukutus. Pyysin esilääkkeen, sillä muutoin tuo napero olisi ollut erittäin haastava kanyloitava... 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autisminkirjon häiriöt ☂️

Tulossa on muutama psykoedukatiivisempi kirjoitus, joiden tarkoituksena on hieman avata autisminkirjon häiriöitä niille joille aihe ei vielä ole tuttu. Yritin pitää kirjoituksen maltillisen pituisena tuoden pääpontit esille mutta koska jutusta olisi tästä huolimatta tullut todella pitkä, jaoin sen kahtia ja julkaisen toisen osan myöhemmin. 😊   . . Eli mistä autisminkirjon häiriössä on kysymys?  Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jonka piirteet tulevat usein esille alle 3 -vuotiaana. Autisminkirjon häiriöt ovat laaja-alaisia kehityshäiriöitä, jotka ilmenevät poikkeavuuksina vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, käyttäytymismalleissa tai kiinnostuksen kohteissa.   Noin 1-3% väestöstä kärsii jonkinasteisesta autisminkirjon häiriöstä. Kun lastenneuvolassa on herännyt epäily autismikirjon häiriöstä, tehdään lähete erikoissairaanhoidon tutkimuksiin. Tutkimukset tehdään joko lastenneurologisella tai lastenpsykiatrisella poliklinikalla tai ...

Loppupalaute - uutta diagnoosia

Aurinkoista sunnuntaita 🌞 Tosiaan tämän vuoden tutkimusjakso oli ja meni ja torstaina käytiin loppukeskustelu etäyhteyden avulla. Paperit tulevat kesän aikana postitse, kunhan saavat kirjoitettua puhtaaksi. Mitä jaksosta sitten jäi käteen? E sai vihdoin suosituksen myös toimintaterapiaan! 👏🏻 Tätä ollaan kaivattu. 💛 Terapiasuositukseen kirjattu 20 x kausi ja vahvasti ohjauspainotteista terapiaa. Tavoitteina ehdotettiin arjen taitojen harjoittelu, hieno ja karkea motoriikan tukeminen sekä apua aistimusten käsittelyyn. Terapiasuositus tuli myös puheterapiaan. Toki olimme osanneet odottaa puheterapian jatkumista. Käyntimäärät pysyivät samoina: 15x45min sekä 15x60min käyntejä. Nykyinen terapeuttimme jatkaa E:n kanssa myös ensi vuonna. 😊 Ja kuten jo viime vuonna meille väläyteltiin, siirtyy hoitosuhteemme vammaispalveluihin. Eli vuoden päästä jonkinlainen tutkimusjakso siellä puolella, siihen asti hoitokontakti on erikoissairaanhoidon puolelle. Lääkärin toiveena on vielä pään MRI ...

Pidennetty oppivelvollisuus 🧮📚

Heippa ja kivaa viikkoa kaikille 🌞 Kuten jo aiemmin mainitsin, E sai uuden päiväkotipaikan syksylle lähempänä kotiamme. 😍 Aloitamme uudessa päiväkodissa kesäsulkujen jälkeen elokuussa, jolloin myös esiopetus alkaa. E:n ryhmässä tulee olemaan 13 lasta ja 4 aikuista (+ mahdollisesti ryhmäkohainen avustaja). Toivottavasti pääsemme ennen kesäsulkua tutustumaan uuteen päiväkotiin. Meillä oli tutustumispäivä jo sovittuna, mutta tällä hetkellä ohjeena on, etteivät vanhemmat saa mennä päiväkoteihin sisään. Kun vien E:n nyt päiväkotiin, tulee hoitaja ovelta hakemaan ja iltapäivällä lapset haetaan pihalta ja tavarat odottavat eteisessä. Mikäli ohjeistus kesäsulkuun asti pysyy voimassa, niin täytyy käydä pihalla moikkaamassa uuden ryhmän aikuisia. 😊 Piha sentään on meille jo ennestään tuttu, sillä se on kotimme lähin leikkipuisto. Nyt sitten itse asiaan... E sai viime vuonna päiväkeskuksen tutkimusjaksolla lääkärin lausunnossa jo suosituksen pidennetystä oppivelvollisuudesta. Suositus...