Siirry pääsisältöön

Hiusten leikkuu ✂️

E:llä on melko nopeasti kasvava tumma ja paksu tukka, ja päänahka hikoilee helposti. Päiväunilta herätessä pää aina ihan märkänä. Olemme tähän asti leikanneet hiukset pääasiassa itse kotona koneen ja saksien avulla. Lopputulos on ollut vaihteleva. 😁 Leikkaus varmaan onnistuisi koneen avulla ihan hyvin, jos hiukset ajaisi kauttaaltaan yhteen mittaan. Olen kuitenkin tykännyt (=yrittänyt) jättää keskeltä hiukan pidemmäksi. 

Kertaalleen vein E:n parturiin liikkeeseen ja voin todeta että never again. Ainakaan lähivuosina. E ei suostunut lainkaan istumaan tuolilla, vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös lasten auton mallinen penkki. Lopputulos oli se, että parturi joutui leikkaamaan E:n tukan erittäin epäergonomisesti tämän istuessa rattaissa ja katsoen videoita. Näin onnistuimme joten kuten hetken aikaa ja saatiin hiuksia hieman lyhennettyä.

Olen itse käynyt nyt muutamaan otteeseen hyvän ystäväni kaverilla laittamassa omaa tukkaani, ja sovittiin keväällä että hän tulee meille tekemään kotikäynnin E:n hiusten osalta 😁🙌🏻 E malttoi alkuun ihan hyvin istua tuolilla ja katsella fröbelin palikoita, kunnes lähti vaeltelemaan ruokapöydän ja sohvan välillä. Kiukkua ei kuitenkaan tullut ja hiukset saatiin lyhenneltyä leikaten aina hetki kerrallaan yhdessä paikassa 😅 Lopputulos oli hyvä ja olemme kiitollisia että hän suostui tulemaan meille 😍

Ps. Tarjouksemme talosta, josta aiemmin kirjoitin, hyväksyttiin ja syyskuussa on tiedossa muutto 💛💛💛  E:n päiväkoti vaihtuu elokuussa, nykyisen asuntomme viereen ja tulemme jatkamaan siellä esiopetuksen loppuun, vaikka kuljetusmatka taas hieman pitenee. 😊

Kivaa viikonloppua 🤗
Sateista sellaista... ☔







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autisminkirjon häiriöt ☂️

Tulossa on muutama psykoedukatiivisempi kirjoitus, joiden tarkoituksena on hieman avata autisminkirjon häiriöitä niille joille aihe ei vielä ole tuttu. Yritin pitää kirjoituksen maltillisen pituisena tuoden pääpontit esille mutta koska jutusta olisi tästä huolimatta tullut todella pitkä, jaoin sen kahtia ja julkaisen toisen osan myöhemmin. 😊   . . Eli mistä autisminkirjon häiriössä on kysymys?  Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jonka piirteet tulevat usein esille alle 3 -vuotiaana. Autisminkirjon häiriöt ovat laaja-alaisia kehityshäiriöitä, jotka ilmenevät poikkeavuuksina vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, käyttäytymismalleissa tai kiinnostuksen kohteissa.   Noin 1-3% väestöstä kärsii jonkinasteisesta autisminkirjon häiriöstä. Kun lastenneuvolassa on herännyt epäily autismikirjon häiriöstä, tehdään lähete erikoissairaanhoidon tutkimuksiin. Tutkimukset tehdään joko lastenneurologisella tai lastenpsykiatrisella poliklinikalla tai ...

Loppupalaute - uutta diagnoosia

Aurinkoista sunnuntaita 🌞 Tosiaan tämän vuoden tutkimusjakso oli ja meni ja torstaina käytiin loppukeskustelu etäyhteyden avulla. Paperit tulevat kesän aikana postitse, kunhan saavat kirjoitettua puhtaaksi. Mitä jaksosta sitten jäi käteen? E sai vihdoin suosituksen myös toimintaterapiaan! 👏🏻 Tätä ollaan kaivattu. 💛 Terapiasuositukseen kirjattu 20 x kausi ja vahvasti ohjauspainotteista terapiaa. Tavoitteina ehdotettiin arjen taitojen harjoittelu, hieno ja karkea motoriikan tukeminen sekä apua aistimusten käsittelyyn. Terapiasuositus tuli myös puheterapiaan. Toki olimme osanneet odottaa puheterapian jatkumista. Käyntimäärät pysyivät samoina: 15x45min sekä 15x60min käyntejä. Nykyinen terapeuttimme jatkaa E:n kanssa myös ensi vuonna. 😊 Ja kuten jo viime vuonna meille väläyteltiin, siirtyy hoitosuhteemme vammaispalveluihin. Eli vuoden päästä jonkinlainen tutkimusjakso siellä puolella, siihen asti hoitokontakti on erikoissairaanhoidon puolelle. Lääkärin toiveena on vielä pään MRI ...

Pidennetty oppivelvollisuus 🧮📚

Heippa ja kivaa viikkoa kaikille 🌞 Kuten jo aiemmin mainitsin, E sai uuden päiväkotipaikan syksylle lähempänä kotiamme. 😍 Aloitamme uudessa päiväkodissa kesäsulkujen jälkeen elokuussa, jolloin myös esiopetus alkaa. E:n ryhmässä tulee olemaan 13 lasta ja 4 aikuista (+ mahdollisesti ryhmäkohainen avustaja). Toivottavasti pääsemme ennen kesäsulkua tutustumaan uuteen päiväkotiin. Meillä oli tutustumispäivä jo sovittuna, mutta tällä hetkellä ohjeena on, etteivät vanhemmat saa mennä päiväkoteihin sisään. Kun vien E:n nyt päiväkotiin, tulee hoitaja ovelta hakemaan ja iltapäivällä lapset haetaan pihalta ja tavarat odottavat eteisessä. Mikäli ohjeistus kesäsulkuun asti pysyy voimassa, niin täytyy käydä pihalla moikkaamassa uuden ryhmän aikuisia. 😊 Piha sentään on meille jo ennestään tuttu, sillä se on kotimme lähin leikkipuisto. Nyt sitten itse asiaan... E sai viime vuonna päiväkeskuksen tutkimusjaksolla lääkärin lausunnossa jo suosituksen pidennetystä oppivelvollisuudesta. Suositus...