Siirry pääsisältöön

Metsäretki vaunuitta

Viimeistä vapaapäivää viedään tältä erää.
Tänään on herätty (jälleen...) hyvissä ajoin jo klo. 5. Nukkumaanmenon myöhäistäminen ei pidennä unia aamusta. Olemmekin miettineet, että jätämme päiväunet viikonlopulta pois, josko se parantaisi yöunia? Niinä päivinä, kun poika on jättänyt päiväkodissa nukkumatta, ei hän jaksa valvoa iltaan asti vaan nukahtaa syliin, vaunuihin tai autoon jossain kohtaa. Yksi syy miksi myös olemme edelleen pitäneet kiinni päiväunien nukkumisesta viikonloppuna, on oma jaksaminen ja se pieni hengähdystauko touhuamisesta keskellä päivää. Olen myös miettinyt sekoittaako poikaa nukkua päiväunet päiväkodilla mutta ei kotona. Noh kokeillaan ensi viikonloppuna onko vaikutusta mihinkään :)

Kävimme eilen ja tänään Haltialan aarnimetsäalueella kävelemässä. Kävelemme usein lenkit ja leikkipuistomatkat vaunujen kanssa. Syinä tähän on, että E:llä on usein eri näkemys kuljettavasta suunnasta sekä vaarantajun puute liikenteessä. Metsäalue on turvallinen paikka harjoitella yhdessä kulkemista, kun liikennettä ei ole. Aamusta kun menimme myös pyöräilijöitä ja muita kävelijöitä oli harvakseltaan. E jaksoi molempina päivinä hienosti kävellä 3,5-4 km matkan. Valjaat olivat mukana, vaikka halutessaan saikin vapaasti juoksennella. Lähinnä varotoimi pyöräilijöiden varalta. E myös kävelee paljon nätimmin samaan suuntaan kun valjaat ovat päällä, vaikka aikuinen ei pitäisi hihnasta kiinni. Psykologista?











Huomenna paluu arkeen ja neljä työpäivää edessä ennen viikonloppua.
Ihanaa viikon alkua! 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Autisminkirjon häiriöt ☂️

Tulossa on muutama psykoedukatiivisempi kirjoitus, joiden tarkoituksena on hieman avata autisminkirjon häiriöitä niille joille aihe ei vielä ole tuttu. Yritin pitää kirjoituksen maltillisen pituisena tuoden pääpontit esille mutta koska jutusta olisi tästä huolimatta tullut todella pitkä, jaoin sen kahtia ja julkaisen toisen osan myöhemmin. 😊   . . Eli mistä autisminkirjon häiriössä on kysymys?  Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, jonka piirteet tulevat usein esille alle 3 -vuotiaana. Autisminkirjon häiriöt ovat laaja-alaisia kehityshäiriöitä, jotka ilmenevät poikkeavuuksina vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, käyttäytymismalleissa tai kiinnostuksen kohteissa.   Noin 1-3% väestöstä kärsii jonkinasteisesta autisminkirjon häiriöstä. Kun lastenneuvolassa on herännyt epäily autismikirjon häiriöstä, tehdään lähete erikoissairaanhoidon tutkimuksiin. Tutkimukset tehdään joko lastenneurologisella tai lastenpsykiatrisella poliklinikalla tai ...

Loppupalaute - uutta diagnoosia

Aurinkoista sunnuntaita 🌞 Tosiaan tämän vuoden tutkimusjakso oli ja meni ja torstaina käytiin loppukeskustelu etäyhteyden avulla. Paperit tulevat kesän aikana postitse, kunhan saavat kirjoitettua puhtaaksi. Mitä jaksosta sitten jäi käteen? E sai vihdoin suosituksen myös toimintaterapiaan! 👏🏻 Tätä ollaan kaivattu. 💛 Terapiasuositukseen kirjattu 20 x kausi ja vahvasti ohjauspainotteista terapiaa. Tavoitteina ehdotettiin arjen taitojen harjoittelu, hieno ja karkea motoriikan tukeminen sekä apua aistimusten käsittelyyn. Terapiasuositus tuli myös puheterapiaan. Toki olimme osanneet odottaa puheterapian jatkumista. Käyntimäärät pysyivät samoina: 15x45min sekä 15x60min käyntejä. Nykyinen terapeuttimme jatkaa E:n kanssa myös ensi vuonna. 😊 Ja kuten jo viime vuonna meille väläyteltiin, siirtyy hoitosuhteemme vammaispalveluihin. Eli vuoden päästä jonkinlainen tutkimusjakso siellä puolella, siihen asti hoitokontakti on erikoissairaanhoidon puolelle. Lääkärin toiveena on vielä pään MRI ...

Pidennetty oppivelvollisuus 🧮📚

Heippa ja kivaa viikkoa kaikille 🌞 Kuten jo aiemmin mainitsin, E sai uuden päiväkotipaikan syksylle lähempänä kotiamme. 😍 Aloitamme uudessa päiväkodissa kesäsulkujen jälkeen elokuussa, jolloin myös esiopetus alkaa. E:n ryhmässä tulee olemaan 13 lasta ja 4 aikuista (+ mahdollisesti ryhmäkohainen avustaja). Toivottavasti pääsemme ennen kesäsulkua tutustumaan uuteen päiväkotiin. Meillä oli tutustumispäivä jo sovittuna, mutta tällä hetkellä ohjeena on, etteivät vanhemmat saa mennä päiväkoteihin sisään. Kun vien E:n nyt päiväkotiin, tulee hoitaja ovelta hakemaan ja iltapäivällä lapset haetaan pihalta ja tavarat odottavat eteisessä. Mikäli ohjeistus kesäsulkuun asti pysyy voimassa, niin täytyy käydä pihalla moikkaamassa uuden ryhmän aikuisia. 😊 Piha sentään on meille jo ennestään tuttu, sillä se on kotimme lähin leikkipuisto. Nyt sitten itse asiaan... E sai viime vuonna päiväkeskuksen tutkimusjaksolla lääkärin lausunnossa jo suosituksen pidennetystä oppivelvollisuudesta. Suositus...