Siirry pääsisältöön

Korona-arki

Hei ja ihanaa viikonloppua!

Meillä on menossa pitkät vapaat. Viikonloppu menee aina niin äkkiä, ihanaa kun ehtii kerrankin 4 päivää nauttia hitaista aamuista! :) Vielä kaksi aamua jäljellä. Arkipäivinä lähdemme kotoa 7 aikaan ja tulemme kotiin 16 aikoihin. Työskentelen sairaanhoitajana ilman etätyö mahdollisuutta, joten töiden ja päiväkodin osalta meidän arkemme ei ole tilanteen myötä juuri muuttunut.

Tilanteen mukanaan tuomat muutokset eivät olet aiheuttaneet meillä ainakaan vielä reaktioita E:n kohdalla. Hän on aina ollut melko hyvin erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin sopeutuva lapsi. Esimerkiksi nukkuminen sujuu suht hyvin missä tahansa. Yökyläilyt tai lomareissujen majoitukset eivät ole tuottaneet ongelmia.

Yhteinen aika on lisääntynyt, kun olemme kaikki arki-illat ja viikonloput keskenämme kotosalla. Päivät noudattavat toki pitkälti tiettyjä raameja, mutta sisältö ja aikataulut vaihtelevat. Olemme aina olleet melko kovia tekemään ja näkemään kavereita, harvoin arki-iltoja tuli kokonaisuudessaan vietettyä kotona. Ennen korona -aikaa kävin kuntosalilla muutaman kerran viikossa, jolloin E on ollut lapsiparkissa. Myös jalkapallo harrastukseni on tauolla, tämäkin vei muutaman illan viikossa. Olemme nyt siirtyneet kotijumppiin ja joka iltaisiin kävelyihin. Olemme nyt kävelleet enemmän ilman vaunuja käyttäen E:llä valjaita :)

E saa Kelan maksamaa puheterapiaa. Puheterapeutti käy lähes viikoittain päiväkodilla yhtenä aamuna 45-60 min kerrallaan. Puheterapia ei virallisesti ole tauolla, mutta kerran etäterapiaa kokeiltuamme, päädyimme säästämään terapiakertoja aikaan, jolloin lähiterapia on taas mahdollista. E:n kanssa terapia on lähinnä leikkimistä, mikä ei ruudun välityksellä onnistu kovin hyvin. Terapeutti kokeili etäterapiassa pelata E kanssa pekaboo peliä jakamalla näytön, mutta eihän lapsi ymmärtänyt miksei peli tottelekaan nyt hänen sormeaan :D 

Päiväkodissa on siirretty hoitajia muihin tehtäviin myös E ryhmästä. Myös ryhmän lapsiluku on (onneksi) pienentynyt - suurin osa lapsista on kotihoidossa. Onneksi tähän asti ryhmässä on vielä joka viikko ollut E:lle tuttu kasvattaja eikä E ole tiettävästi reagoinut tähän päivähoidossa tapahtuneeseen muutokseen. Myös päivittäiset koritehtävät ovat jatkuneet ennallaan. 

Meillä olisi tulossa touko- kesäkuussa vuotuinen tutkimusjakso päiväkeskus Vuoreen, mutta saa nähdä kuinka tämä nykyinen tilanne jaksoihin vaikuttaa. Siirtyvätkö jaksot myöhemmäksi? Vielä ei ole mitään kuulunut, mutta jaksot ilmoitetaan muutenki vasta <1kk aiemmin. 

Jännityksellä odotellaan, kauanko poikkeustilanne vielä kestää. Kiireettömämmät arki-illat ja viikonloput ovat toivottavasti tulleet meille jäädäkseen <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millaisia apuvälineitä/-tavaroita meillä käytetään?

Meillä on E:n kanssa käytössä päivittäin tai lähes päivittäin muutama tavara/apuväline arkeamme helpottamaan. Tässä lista niistä: Purukoru - E on suun osalta todella aistihakuinen. Siellä on jatkuvasti paidan kaulus, hanskan peukalo, takin vetoketju, jumppakuminauha jne. Leluja käyttää suussa jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin vaikka vaatteita. Ostimme purukorun vähentämään vaatteiden pureskelua, mutta sen suosio on hieman ollut pettymys. Purukorussa oleva nauha on ollut kiinnostavampi kuin itse koru, vaikka senkin välillä suuhun hyväksyy. Olen huomannut E tykkäävän myös tulisesta/mausteisesta ruuasta, sähköhammasharjasta ja hiilihapollisista juomista. Tarjoavat kaikki jonkinlaista ärsykettä suuhun. E purkaa suuttumustaan ja turhautumistaan purren vasempaan käteensä, ei onneksi niin lujaa että tulisi ihorikkoja. Patja äänenvaimentimena - Muutama viikko takaperin ostimme petauspatjan sängyn päätyyn äänenvaimentimeksi. E:llä oli tapana usein koputella päällään seinään h...

Hahmotuksen haasteiden parissa 🧩

Välistä vähän jotain kevyempääkin aihetta 😊 Sain vihdoin viime talvena E:n kiinnostumaan palapeleistä. Meillä on palapeleistä tähän asti ollut käytössä lähinnä nuppimallin pelit. Päiväkodissa on tehty myös koritehtävinä muunlaisia palapelejä ja hahmotustehtäviä. Tutkimusjaksoilla neuropsykologi yritti saada E tekemään/yhdistämään kahden palan kuvia, tässä ei kuitenkaan onnistumatta. E ei lähtenyt tätä edes yrittämään vaan keräsi palat suoraan takaisin pussiin. Siispä tilasin pojalle muutaman uuden hieman erilaisen palapelin. 🧩 Ensimmäinen on kahdesta palasta muodostuvia eläinten kuvia erivärisinä. E hahmottaa värejä jonkin verran, joten ajattelin sen auttavan kuvien yhdistämisessä. Toinen palapeli on puinen kolmen (9) palan palapeli, jossa jokaisen kuvan alla on 2 muuta erikokoista, mutta saman muotoista palaa. Toivottavasti E jaksaisi innostua näistä 😊 Ainakin alku vaikutti lupaavalle ja kahden palan eläinpalapeli pääsi aina nukkumakaveriksi asti. Tosin tähän asti on ollut kiv...

Hiusten leikkuu ✂️

E:llä on melko nopeasti kasvava tumma ja paksu tukka, ja päänahka hikoilee helposti. Päiväunilta herätessä pää aina ihan märkänä. Olemme tähän asti leikanneet hiukset pääasiassa itse kotona koneen ja saksien avulla. Lopputulos on ollut vaihteleva. 😁 Leikkaus varmaan onnistuisi koneen avulla ihan hyvin, jos hiukset ajaisi kauttaaltaan yhteen mittaan. Olen kuitenkin tykännyt (=yrittänyt) jättää keskeltä hiukan pidemmäksi.  Kertaalleen vein E:n parturiin liikkeeseen ja voin todeta että never again. Ainakaan lähivuosina. E ei suostunut lainkaan istumaan tuolilla, vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös lasten auton mallinen penkki. Lopputulos oli se, että parturi joutui leikkaamaan E:n tukan erittäin epäergonomisesti tämän istuessa rattaissa ja katsoen videoita. Näin onnistuimme joten kuten hetken aikaa ja saatiin hiuksia hieman lyhennettyä. Olen itse käynyt nyt muutamaan otteeseen hyvän ystäväni kaverilla laittamassa omaa tukkaani, ja sovittiin keväällä että hän tulee meille tekemää...